develop free website

Yhdessä kuosissa

osallistavaa ja yhteisöllisyyttä luovaa taidetoimintaa paikkakunnille ja yhteisöille

Yhdessä kuosissa taidetyöpajat kutsuvat erilaiset ihmiset kohtaamaan toisiaan ja kuvittamaan yhteisölleen oman kuosin!

Työpajassa osallistujat kuvittavat omia kokemuksia yhteisöstään valitun teeman kautta. Kuvittamisen muotoja voivat olla esimerkiksi maalaaminen, piirtäminen tai kollaasitekniikka. Kaikki voivat osallistua kuosin kuvittamiseen, minkäänlaista aikaisempaa osaamista ei tarvita.

Taidetyöpajan jälkeen  toiminnan suunnittelija Elina Laitinen(TaM) koostaa syntyneistä kuvituksista painokuosin yhteisön käyttöön. Jokaisen kuvitustyöpajaan osallistuneen ainutlaatuinen ilmaisu tekee kuosista erityisen. Yhdessä toteutettujen kuosien käytöllä vahvistetaan positiivista ryhmäidentiteettiä ja luodaan uudenlaista yhteenkuuluvuutta.

Yhdessä kuosissa -toimintaa voidaan järjestää monenlaisissa yhteisöissä, kuten kylässä tai kaupungissa, työyhteisössä, hoitolaitoksessa tai vaikka koulussa. Toimintaa on mahdollista muokata kaikille ryhmille sopivaksi.



Kuvitustyöpajan kesto määräytyy kohdeyhteisön koon mukaan muutamasta tunnista koko päivän kestävään työpajaan. Kun kyseessä on suuri yhteisö, kuten tietyn alueen asukkaat, taidetyöpaja voidaan järjestää esimerkiksi jonkin tapahtuman yhteydessä.

Yhdessä kuosissa toiminnalla halutaan vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kannustaa ihmisiä osallistumaan taiteelliseen toimintaan. Toiminnalla pyritään vahvistamaan osallistujien kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.  Jokaiselle kohdeyhteisölle suunnitellaan toimivin tapa toteuttaa työpaja huomioiden kunkin yhteisön yksilölliset tarpeet.

Valmista kuosia yhteisö voi käyttää voittoa tavoittelemattomissa tarkoituksissa täysin vapaasti. Kaupallisesti kuosia voi käyttää myös, ja tällöin kuosin käytöstä tehdään erillinen sopimus. Kuosia voi käyttää esimerkiksi yhteisön tunnuksena tai tuotteissa kuten kankaissa ja korteissa, tai vaikka t-paidoissa.


Yhdessä kuosissa on tekstiilitaiteilija Elina Laitisen kehittämä soveltavan taiteen malli.  Laitinen on palkittu vaatesuunnittelija ja taiteilija, jonka teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. 


Kansainvälisten tutkimusten perusteella on vahvaa näyttöä taiteen ja taiteellisen toiminnan merkityksestä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Yhdessä kuosissa -mallin tavoitteena on edistää hyvinvointia kannustamalla kaikkia kokeilemaan kuvallista ilmaisua matalankynnyksen työpajoissa. Voit lukea lisää taiteen positiivisista vaikutuksista Sitran artikkelista

Hinnasto

alle 20 hlö yhteisöt

1600
sis alv 24%

alle 50 hlö yhteisöt

2500
sis alv 24%

suuret yhteisöt
alkaen

2500
sis alv 24%
  • Pyydä tarjous!

hintaan sisältyy

  • Ohjattu taidetyöpaja - jokaiselle yhteisölle suunnitellaan yksilöllinen työpajakokonaisuus. Työpajan kesto vaihtelee yhteisön koon mukaan.
  • Taidetyöpajassa käytettävät materiaalit 
  • Valmis kuosi - Lopullisen kuosin suunnittelu ja  toteutus.  Käyttövalmis kuosi toimitetaan asiakkaalle sovitun aikataulun mukaisesti. 

Yhteystiedot

Elina Laitinen
Yhdessä kuosissa -mallin suunnittelija, TaM
www.elinalaitinen.com

elina@yhdessäkuosissa.fi
+358 41 5063763

© Copyright 2019 Elina Laitinen - All Rights Reserved